25 minuuttia autolla. yli tunti bussilla. ja millainen työpäivä siitä syntyikään.

Luovuin autostani. Siksi venaan bussia nro. 739 Korsoon Kurvissa. Mulla on syyskauden ensimmäinen Lasten Ja Nuorten säätiön kouluvierailu. ABC-lippu maksaa 4,40. Mietin, että pitääkö dösään kulkea etuovesta. Googlaan vastauksen. Sinisiin pitää, oransseihin ei.

Siemailen termarimukista kahvia ja annan maiseman vaihtua. Tuttu kaupunki jää taakse ja vaihtuu omakotitaloalueisiin sekä auringonkukkapeltoihin. Hukantie-Vargvägen, se on mun stoppi. Loppusilauksena on vielä noin 1km kävely Vantaan seudun Steiner-koululle.

Saavun peltomaiseman keskellä sijaitsevan keltaisen puurakennuksen eteen. Aikaa kului 1h 8 minuuttia. Autolla reissu olisi sujahtanut alle puolessa tunnissa. Soitan rehtori Jarno Paalasmaalle.

Käydään hakemassa kahvit ja lähdetään koulukierrokselle. Saan vierailla lukion, yläkoulun ja alakoulun puolella. Jarno kertoo mulle koulun toiminnasta. Rinteiseltä pihalta löytyy puutarha, jota hoidetaan yhdessä oppilaiden kanssa, kota luonto- ja ympäristökasvatuspainotteista eskaria varten sekä Napolilaistyylinen pizzauuni, jossa yläkoululaiset paistavat pizzaa perjantaisin.

Reksi kertoo esittelyssään, että aloite mun vierailulle on lähtenyt aktiivisilta vanhemmilta. Kiitollisuus iskee rintaani. Puhetyöläinen elää suosituksista.

Aloitan settini. Kouluvierailuiden teemana on tulevaisuususko ja unelmointi. Kerron tarinani avoimesti. Diskon nurkasta, New Yorkiin ja nyt Vantaalle. En pehmennä tai kaunistele. En myöskään liioittele. Kerron masennuksesta, kiusaamisesta ja onnistumisista edellisistä huolimatta.

Puheen jälkeen muutama nuori lähestyy ja kertoo omista haaveistaan. Vaihdetaan ajatuksia epävarmuudesta. Ollaan samaa mieltä, että omien unelmien eteen käytetty aika ei mene koskaan hukkaan. “Nyt tuli kunnon boosti omaan elämään”, kuuluu viimeiset kiitokset.

Erään oppilaan äiti saattaa mut kävellen Korson juna-asemalle. Opin matkalla, että nykyään ei diskoissa tanssita hitaita. Alan miettiä, kuinka merkityksellistä hitaiden tanssiminen oikeastaan oli. Ne olivat ensikosketuksia torjutuksi tulemisesta ja hyväksymisestä. Läheisyydestä ja siitä, ettei ihastumisessa ollut mitään hävettävää tai piiloteltavaa.

Nyt istun Kalliolaisen kahvilan terassilla kirjoittamassa tätä tekstiä. Kello on 14.00. Olen ollut liikkeellä 6 h ja saanut aikaan paljon vähemmän kuin autoillessani. Kalenteriin on ollut pakko jättää aikaa. Samalla sain aikaa kokea, keskustella ja nauttia alkusyksyn lämmöstä.

Kiitos Vantaan seudun Steiner-koulun oppilaat, opettajat ja aktiiviset vanhemmat. Kiitos myös Lasten Ja Nuorten säätiö sekä Pohjola Vakuutus.